PÄÄSIVU  
 
YHTEYSTIEDOT
 
KUVASTO
 
HISTORIIKKI
 
AJANKOHTAISTA

LINKKEJÄ

KARTTA

 

 

 
 

 

´´

 

 

AJANKOHTAISTA  

Katso  toimintasuunnitelma v.2012   täältä >>> 

HYVÄT RUSKEALA-SEURAN JÄSENET !

Vuosi on jälleen vaihtunut ja ”katselmus ” seuramme toiminasta on suoritettu. Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 23.3.2012. Päättyneen kauden toiminnan todettiin menneen tavanomaisia ja jo totuttuja latuja pitkin. Tilaisuuksiin on osallistunut keskimäärin 25 – 30 henkeä. Retket ovat olleet joulujuhlan ohella suosituimmat tapahtumat. Kuukausittain pidettäviin tarinatuokioihin on pyritty 
saamaan joku vieras tuomaan vaihtelua omiin ympyröihimme.

Viime kesänä olimme varautuneet pystyttämään muistoristin ortodoksiseen kalmistoon Kirkkolahdessa. Hanke oli jo pitkälle valmisteltu, tekijät oli sovittu ja tarkka paikka piti vielä tarkistaa. Mutta siihenpä se tyssäsikin. Menimme, Kauko Sorjonen ja allekirjoittanut tarkistamaan ajateltua paikkaa. Yllätykseksemme huomasimmekin, että alue oli aidattu hirvien ruokinta-alueeksi. Meillähän ei ollut siten enää asiaa kalmistoalueelle. Eläkööt hirvet ja metsäsiat siellä nyt rauhassa luonnon helmassa!

Kuluneen toimintavuoden merkittävin päätös oli eroaminen Karjalan Liitosta. Asia nousi keskusteluun Joensuussa, kun muutamien pitäjäseurojen keskuudessa tuli keskusteluun ajatus herättää Joensuun karjalaisseurat-yhdistys henkiin. Muutaman palaverin jälkeen todettiin, että aika ei ole vielä kypsä asian toteuttamiselle. Päätös oli: jokainen yhdistys toimikoon omalla tavallaan toistaiseksi, niin kauan kuin voimia ja halua on.

Ruskeala-Seura päätti yksimielisesti omalta osaltaan pitkien keskustelujen jälkeen jatkaa toimintaa
toistaiseksi pitäjäseurana. Ikärakenteesta johtuen voimat eivät näytä riittävän enää monimuotoiseen,
ulkopuoliseen toimintaan. Näillä perusteilla päätettiin erota myöskin Karjalan Liitosta ja kohdentaa jäsenmaksut omaan toimintaan. Jäsenmaksu on edelleen 15,00 €/vuosi.

Alkaneen vuoden toimintasuunnitelma noudattelee entisiä muotoja. Kevään retki suuntautuu Varkauteen mekaanisen musiikin museoon ja Heinäveden luostareihin. Kesäkuun 10. pv lähdemme kunnostamaan hautausmaata Ruskealaan. Matka tehdään yksityisautoilla. Matkoista ja kuukausitapaamisista tiedotetaan Karjalaisen järjestöpalstalla ja seuran verkkosivuilla  www.ruskeala.org.

Käsitykseni on, että seuramme jäsenistö on vielä virkeä ”vanhus”, minkä jäsenet haluavat tavata
tuttujaan ja tulla yhteisiin tilaisuuksiimme  muistelemaan menneitä. Toisin sanoen meillä on vielä
monet tarinat kertomatta ja kuulematta omalta menetetyltä kotiseudultamme.

Näillä ajatuksilla toivotaan Hyvää toimintakautta kaikille seuramme jäsenille ja toivon samalla runsasta osallistumista yhteisiin tapahtumiin !

 

Puheenjohtaja Martti Kumunmäki